Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.03.2012 - 12:59

Nukkis on kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Purin talon osiin, revin irti kaikki vanhat tapetit ja lattiamateriaalit. Laattalattiat sain onneksi siististi pois, joten ne pääsivät uudestaan lattialle. Hioin kaikki seinät tasaiseksi, porailin parit aukot lamppujen johtoja varten ja maalailin valkoiset kohdat oikeasti valkoisiksi (ne olivat lähinnä kirjavia). Tein myös uuden väliseinän alakertaan.

Päätin laittaa uuden väliseinän siihen kohtaan, missä alkuperäinen oli. Onhan se mukavampi käydä vessassa, kun siinä on ovi.  Eli kuvassa vasemmalta on wc, eteinen ja keittiö. Lattia keittiössä on kontaktimuovia. Uuteen väliseinään tein listoituksen.

Koska alkuperäisessä ovessa oli lovi (magneettia varten) piti tuo rako täyttää.

Valojen johtoja varten tein pieniä kouruja, jotta johdot eivät paistaisi tapettien tai lattioiden alta. Wc:n ja eteisen seinällä on kummallakin puolen samanlaiset valot samassa kohtaa. Tässä kuvassa näkyy, kuinka olen porannut seinän läpi reiän. Tämän puolen valon johto menee reiän läpi ja jää tapetin alle kouruun piiloon. Samoin toisen puolen valaisimen johto tulee läpi ja menee tuota kourua pitkin tapetin alla. Kattoon porasin reiät ja johdot jatkavat lattian alla kulkemistaan...

..näin. Vasemmalla wc:n kattovalaisimen johto, keskellä kulkee seinävalaisimen johdot ensin eteisen kattovalon luo ja siitä seinän viereen. Oikealla keittiön kattovalon johto. Johtojen kohdalle laitoin kaksipuolista ohutta teippiä pitämään johtoja paikoillaan. Portaat ovat tässä kuvassa vielä irtonaiset.

Tällä hetkellä kartanossa näyttää kutakuinkin tältä:

WC:

ETEINEN (Niin ihana! Tässä kuvassa ovesta puuttuu vielä yksi lista) :

KEITTIÖ:

sekä vielä YLÄKERTA (ahdistavaa, kun lattiamateriaali teki kupruja vaikka miten tarkkaa työtä teki. Ilmeisesti materiaalina oli haastavampaa, kun oli muovomaista):

Tästä jatketaan kunhan taas vapaa-aikaa riittää!

Täytyy laittaa lattia- ja kattolistatilaus menemään.....

28.02.2012 - 14:52

Täällä taas! Hiljaisuus on jatkunut todella pitkään, kolme vuotta. Siinä ajassa ei oikeastaan ole syntynyt juuri mitään miniä. Kokonaan ei ole into kadonnut, ehei. Se on vain jäänyt vähän taka-alalle. Tänä vuonna päätin, että ostan itselleni isomman nukkekodin. Huuto.nettiä katsellessa ihastuin tähän kartanoon.

 

Se on alunperin Hong Kongista ostettu halpis. Sen mittakaavat ovat pielessä. Mutta se riittää minulle. Tällä hetkellä ;) Se ei ole täydellinen, mutta sillä voin ainakin harjoitella minulle uusia juttuja. Ihan vielä ei uskaltanut ostaa sitä isointa kartanoa (finn aimon savitaipale-nukkis...) Mielessä käväisi myös ihan kokonaan alusta tehden, mutta siihen olisi saanut rahaa palamaan varmaan ihan yhtä paljon kuin valmiiseen nukkikseen. Jollei jopa paljon enemmän.

Sisältä nukkista on edellinen omistaja jo laittanut. Vaan ei ole tehnyt tarpeeksi huolellista työtä...Se on oikeastaan vaan hyvä, niin minua ei harmita se, että porailen reikiä ja teen kouruja sähköistystä varten :) Suunnitelmat sähköjä varten on valmiina, nyt vain joku toteuttamaan niitä, kunhan valaistustarvikkeet saapuvat. Täytyy kyllä sanoa, että sähköihin saa menemään yllättävän ison summan rahaa! Kun ei ole uskallusta näperrellä kaikkea itse.. Ensimmäistä kertaa sähköjä laittamassa, joten turvallisinta on tehdä se valmiilla tarvikkeilla eikä säveltää itse. Suunnittelin vetäväni sähköt lattioita pitkin, jolloin johdot jäävät piiloon ja sitten samaa kasaa portaikon takanta nukkiksen alaosaan. Näin takaseinä säilyisi ehjänä.

Alakerran huoneeseen aion tehdä väliseinän. Vasemmalle tulee vessa ja portaikon luokse eteinen. Portaikon maalaan valkoiseksi, kuten myös nuo ovet, jotka on yritetty maalailla, vähän huonoin tuloksin...

Alakertaan tulee keittiö, yläkertaan takkahuone tms. Alakerran lattia ehkä saa jäädä. Luulen, että sen pienet virheet voi saada kalusteilla piiloon.

Keskikerroksen vasempaan huoneeseen tulee olohuone.

Vaikka yläkertaa on aloitettu tekemään kylpyhuoneeksi tms. se muuttuu makuuhuoneeksi/ vintiksi. Lisäseinä pitää siis myös tehdä tähän oikeaan reunaan.

Ostoskoriin on jo napattu valaistustarvikkeet, lattia- ja kattolistoja, parkettimateriaalia, laattalattiaa...Vähän myös tapetteja. Ennestään jo löytyy ihan 1:1 tapetteja, joilla ajattelin pääasiassa tapetoinnin hoitaa, kun ovat helpompia käsitellä kuin nukkekodin paperitapetit. Pienetkin rypyt näyttävät nukkekodissa suurilta. Kuten myös pienet moat liimatessa mm. laattalattiaa.......

Remontin vaiheita tulee, kun niitä ehdin tehdä. En usko, että kovin nopealla aikataululla tämä(kään) nukkis valmistuu :)

14.11.2008 - 11:05
Herkkuja on monenlaisia ja sen tämä swappi taas todisti. Aika moni nainen sanoo herkukseen suklaan, joten minä ryhdyin suklaan tekoon. Mieskään ei yhtään pistänyt hanttiin, kun pyysin tuomaan kaupasta suklaata sitä varten, että saan ottaa siitä mallia ;)



Suklaa on fimosta tehty. Lisäksi tein jäätelöannoksen, kun itse voisin mielummin sanoa herkukseni jäätelön kuin suklaan.



Liima näkyy vielä kuvassa. Näkyykö se vielä kuivuttuaankin?
Jäätelöt fimoa, kuten kirsikatkin. Lautanen on nappi.

Itse sain takaisin tälläisiä:



Sannalta mansikkakastiketta ja kakkua, Hoolta kakku kauniine ruusukoristeineen, Wiiksiltä pari kakkupalaa sekä paprikansiivuja yms, Marilta kaksi herkkuleipää, Tiinalta pari rahkapullaa sekä torttupaloja, Seikulta karjalanpiirakoita, herkkuleipä. vety sekä tikkari, Heliltä suklaaleivoksia joissa päällä mansikkaa.

NAM! Kiitos taas kerran.
24.10.2008 - 20:53
Nk-piirin vaihdon aihe romantiikka poiki korsetteja. Ohjeen nappasin Marian blogista. Vähän myöhässä nämä tulee, kun kohta pitäisi jo laittaa seuraavan vaihdon HERKUT matkaan...En yhtään myöhässä ole niidenkään kanssa - maanantaina viimeinen postituspäivä ja tänään valmistuivat :D



Takaisin sain tosi ihania juttuja, mutta niistä ei nyt kuvaa, kun en ole kuvannut. Ehkäpä kuva saapuu myöhemmin?

Muoks: vihdoin ja viimein



Hoolta pussilakana ja tyyny, Seikulta ruusukimppu, Heliltä tuulikello, Marilta alusasusetti sekä Tiinalta rasiallinen kirjepaperia ja kuoria (vai oliko ne sittenkin rakkauskirjeitä?) sekä juliste muistona elokuvasta :)

02.09.2008 - 11:11
On jäänyt näyttämättä astiat swapin ihanuudet. Tämähän kotiutui jo elokuun alussa :)



Tosi kauniita juttuja tuli kaikilta.
Sannalta kahvipannu ja sokerikko
Heliltä puinen suojaruukku
Seijalta jäätelömaljat
Riikalta tarjotin, kahvikupit sekä ruusu
Marilta paistinpannu, paistettu muna sekä muutama "ehjäkin"
Tiinalta teemukit tasseineen sekä kuusi lautasta.

Itse en taas muistanut ilmeisesti kuvata omia "tuotoksia". Koitin väkertää massasta ohuita lautasia, mutta ei oikein onnistunut. Nämä epätoivoiset tekeleet laitoin menemään ja vielä ostotavarana laseja sekä ruokailuvälineitä.
02.08.2008 - 18:00
Kesä ja loma oli ajankohtainen kesäkuussa. Nyt jäljellä enää kesä ja vaihtotavarat aiheesta.



Ihania tavaroita taas :)
Wiiksiltä tuo pinkki kangas ja virkatut bikinit, alushousut (vaiko sittenkin bikinihousut ;) ), kortteja ja kuvia.
Seijalta krokettipeli
Marilta mölkkypeli. Nyt on turha valittaa tekemisen puutetta...
Tiinalta makoisan näköinen kakku alustoineen ja kakkukupuineen. Myös muostoja Kreikan matkalta, eli pikkuisia meren hiomia kiviä.
Heliltä olkihattu ja sandaalit (mikä näiden varvaskenkien oikea nimi olikaan..)

Kuvassa on lisäksi Wiiksin tekemä naulakko, jollaisen sain synttärilahjaksi mutta se oli postin kuljetuksessa mennyt kasaan. Kiitos tästä vielä kerran! Ja kiitoksia muille vaihdossa mukana olleille.
12.06.2008 - 13:59
Toukokuun vaihdon aiheena oli wanha aika ja antiikki. Itsellä meni pasmat ihan sekaisin. Koitin tehdä vanhanaikaista kelloa, epäonnistuen. Heli oli onnistunut hienosti! Mielessäni kävi myös pyykkilauta, mutta päädyin sitten luistamaan hiukan aiheesta.. Minulla oli muutama ristipistotyyny jo valmiina tehtynä ja niitä tein sitten lisää. Perustelin valintaani sillä, että ristipistotyynyjä ei enää näe ihan jokaisella ja kädentaidotkin alkaa olla jo "vanhaa aikaa" kun kaikki ostetaan valmiina eikä enää välttämättä osata tehdä itse.

Tästä minun tyynystä ei tietenkään taas ole kuvaa.. Niin kiireellä "pitää" kaikki pakata pakettiin ja laittaa menemään.. Tyynyn näette Helin, Marin tai Sannan blogista. *Linkit vievät suoraan swappikuviin*
Tässä minun saamat vanhat tavarat



Tiinalta vasemmalla oleva kangas sisältäen saviruukun, paperinuken vaatteineen sekä mummon perintöliinan. Sannalta mummon muistolaatikko valokuvineen ja kirjeineen. Onkohan siellä rakkauskirjeitä papalta..? Wiiksiltä värttinä sekä vanhan ajan silitysrauta. Marilta vanhanajan lelu, eli perästä vedettävä heppa. Seijalta vasemmanpuolimmainen pyykkilauta ja kaulinkapulat (eli vanhanajan mankeli). Heliltä oikeanpuolimmainen pyykkilauta sekä  pesuharja ja oikeanpuolimmainen kangas.
*Linkit vievät heidän blogeihinsa*

Juhlin syntymäpäiviäni tämän kuun alussa ja sain mitä ihanempia lahjoja.


Himppasen on huono kuva, kun kaikki ovat siinä.. Heliltä sain kankaita, kortin, pikkuisen maton sekä takorautaisen naulakon. On muuten hieno! Mietin jo, mihin sen voisi pistää lundbyssä. En tiedä, onko vessa ihan arvoisensa paikka noin hienolle naulakolle, mutta kun eteisessä jo on niin.. saahan sen paikkaa aina vaihdettua :)
Sannalta sain kortin, materiaaleja, pipon, laukun sekä vauvan tarvikkeita. Vauvoihin liittyviä juttuja minulla ei vielä ollutkaan :)
Seijalta sain kortin sekä eurominis maljakon (en keksinyt sopivampaa nimeä tälle..)
Wiiksiltä sain kortin, leimakuvia, kukkasia, tageja, värssykirjan sekä naulakon joka oli ikävä kyllä postissa muussautunut. Kuulemma tulen saamaan uuden :) Mihinkäs sen naulakon pistäisi...
Tiinalta kortti, kankaita, pitsiliina, saviastia, kattila kansineen sekä helmiä yms materiaalia. On kyllä taitavasti tehtyjä nuo saviastiat, miten Tiina osaakaan..
Marilta sain erilaisia materiaaleja askarteluun ja nukkekoteiluun. Mm. nauhaa, olkihattunauhaa, viherkasvimateriaalia.. Kolme pientä saviruukkua, joista yksi oli haljennut.
*Linkit vievät parempiin kuviin lahjoista*

Nämä olivatkin ainoat yllätysahjat. Muutoin sain 2 x teekupin ja 2 x kahvikupin tasseineen sekä 2 x leipälautaset Lumi-sarjasta. Sekä tietysti kukkasia. Ihanaa, että on tälläinen rinki olemassa! Kiitos teille kaikille vielä kerran :)

03.05.2008 - 22:03
Huhtikuussa vaihtelimme kevät askareet-aiheella. Keväällä monella alkaa ulkona pihamaan siistiminen ja laittaminen, mutta niin myös monet kaivavat siivouskamppeet esiin. Itse tein vaihtoon mattopiiskan sekä pölyhuiskun. Mattopiiska on tehty Tiimarin paperinarusta, jossa rautalankaa sisällä ja pölyhuiska helmestä ja höyhenestä. Kuvassa myös reppu, joita tein aikaisemmin, mutta se ei kuulu mitenkään tähän vaihtoon. Mukaan pääsi vielä lapio/harava, Tiimarin ostotavaraa..



Takaisin sain näin ihania juttuja



Seikulta ämpärin, jossa siivousvälineitä, eli wettex liina, paperia, sieni, sekä ämpärin vieressä oleva ikkunanpesulasta.
Tiinalta kolme multasäkkiä, siemenpusseja sekä painonvartija-lehti. Painoakin tulee aina näin keväällä tarkkailtua - tai ehkä ei painoa, mutta linjoja. :)
Wiiksiltä orkidea sekä kaksi viherpiha lehteä. Mukavaa, että edes nukkiksen orkidea kukkii, vaikka oma ei..
Sannalta ikkunanpesulasta sekä pesuastia jossa saippuavesi ja pesuliina on.
Heliltä mattopiiska, hiukan eritavalla punottu kuin minun tekemäni :)
Marilta iso säkki, essu sekä kangaskori.

Wau, mitä juttuja. Kiitos kaikille!

Heli vietti synttäreitään tässä, ja lähetin tämänlaisen paketin hälle



Seuraava sankari olenkin minä :)
29.04.2008 - 10:08
Nannalla on monia hyviä ohjeita sivuillaan, ja nyt päätin kokeilla repun tekemistä. Mitään suurta varastoa minulla ei ole rispaantumattomista kankaista, jotka vielä taipuisivatkin hyin repun muotoon. Punainen nahka oli ihan liian paksua tähän hommaan ompelukoneen kannalta, mutta sain kun sainkin ompelukoneen jotenkin tikkamaan eteenpäin. Sininen kangas sopii hyvin, mutta harmi vaan että kohta loppuu..



Reput edestä päin.



Ja takaa.
Näitä oli mukava tehdä ja uskoisin, että näitä vielä syntyy. Pitää ainakin nyt seuraavaksi kokeilla tehdä 1:16 kokoinen kun on harjoitellut näillä 1:12.. :) Menee kyllä aikamoisen pieneksi, että mitenhän onnistuu ompelukoneen kanssa tekeminen.

20.04.2008 - 15:07
Nukkekodin kaunis ulkopinta on saanut uutta ilmettä. Vihdoin ja viimein. Tein seiniin mannaryynirappauksen (ihan vaan erikeeperiä ja ryyniä päälle) ja maalailin sen. Havittelin sellaista vaalean kellertävää maalia, jota ehkä voisi luulla beigeksi. No, eipä löytynyt sellaista, mutta oli hiukan tummempaa. HIUKAN:



En oikein tiedä, mitä olisin mieltä. Tuollainen keltaisenoranssisenkamala. Ehkä tähän tottuu.
Talon taakse olevaan aukkoon tein balsasta pienen palasen, jonka aion myös mannaryynirapata ja maalata. Koska talossa ei ole sähköjä, niin turhahan tuota muuntajan paikkaa on auki pitää.



Yksi sivu jäi vielä maalaamatta. Kaksi pientä purkkia akryylimaalia tähän jo meni, ihan vähästä jäi kiinni. Maalit on muuten Clas Ohlssonilta, Deco maali. 50 ml purkki maksoi n. 3 €. Heti huomenissa pitää käydä ostamassa vielä yksi purkki - vai ostaisiko sittenkin kolme purkkia ihan jotain muuta ja vetäisi talon kokonaan toisen väriseksi ;)

Samalla maalailin katon aluset mustalla.Enää puuttuu rännit :) (Tässä kuvassa olisi sellainen väri, jonka talolle toivoin...)



Viime yönä pohdin, että ränniä voisi koittaa tehdä pilleistä. Mutkat saisi tehtyä hyvin siitä osasta, mikä taipuu. Muuten leikkaisi pillin puoliksi ja liimailisi niitä peräjälkeen kulkemaan talon viertä. En kuitenkaan ihan heti ala ränniä tekemään, jospa seuraavaksi jatkaisi ihan sisätilaremppaan.



Maalasin nukkekodin katon valkoisella kuultomaalilla, ja se on nyt perfect. Enää ei näy pienet liat, ja tuli tuosta katosta muutenkin paljon paremman näköinen. Seuraavaksi kattolistojen kimppuun, niitä kun ei yläkerrassa vielä ollenkaan ole. Sen jälkeen ei taida enää remonttia olla. Sitten enää sisustamaan..

Olet kävijänumero..

Kävijälaskuri

Laskeminen aloitettu 21.7.2006

Ohjeita, vinkkejä, linkkejä...
Muistiksi itselle, vinkiksi toisille...
Puikoille tekemistä.

Knitting pattern central
Interweave knits
Kolmiohuiveja
Garnstudio
Mag knits
Ulla


Pohjani on täältä