Nukkis on kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Purin talon osiin, revin irti kaikki vanhat tapetit ja lattiamateriaalit. Laattalattiat sain onneksi siististi pois, joten ne pääsivät uudestaan lattialle. Hioin kaikki seinät tasaiseksi, porailin parit aukot lamppujen johtoja varten ja maalailin valkoiset kohdat oikeasti valkoisiksi (ne olivat lähinnä kirjavia). Tein myös uuden väliseinän alakertaan.

Päätin laittaa uuden väliseinän siihen kohtaan, missä alkuperäinen oli. Onhan se mukavampi käydä vessassa, kun siinä on ovi.  Eli kuvassa vasemmalta on wc, eteinen ja keittiö. Lattia keittiössä on kontaktimuovia. Uuteen väliseinään tein listoituksen.

Koska alkuperäisessä ovessa oli lovi (magneettia varten) piti tuo rako täyttää.

Valojen johtoja varten tein pieniä kouruja, jotta johdot eivät paistaisi tapettien tai lattioiden alta. Wc:n ja eteisen seinällä on kummallakin puolen samanlaiset valot samassa kohtaa. Tässä kuvassa näkyy, kuinka olen porannut seinän läpi reiän. Tämän puolen valon johto menee reiän läpi ja jää tapetin alle kouruun piiloon. Samoin toisen puolen valaisimen johto tulee läpi ja menee tuota kourua pitkin tapetin alla. Kattoon porasin reiät ja johdot jatkavat lattian alla kulkemistaan...

..näin. Vasemmalla wc:n kattovalaisimen johto, keskellä kulkee seinävalaisimen johdot ensin eteisen kattovalon luo ja siitä seinän viereen. Oikealla keittiön kattovalon johto. Johtojen kohdalle laitoin kaksipuolista ohutta teippiä pitämään johtoja paikoillaan. Portaat ovat tässä kuvassa vielä irtonaiset.

Tällä hetkellä kartanossa näyttää kutakuinkin tältä:

WC:

ETEINEN (Niin ihana! Tässä kuvassa ovesta puuttuu vielä yksi lista) :

KEITTIÖ:

sekä vielä YLÄKERTA (ahdistavaa, kun lattiamateriaali teki kupruja vaikka miten tarkkaa työtä teki. Ilmeisesti materiaalina oli haastavampaa, kun oli muovomaista):

Tästä jatketaan kunhan taas vapaa-aikaa riittää!

Täytyy laittaa lattia- ja kattolistatilaus menemään.....